7.15 Musiikki
AIHEKOKONAISUUKSIEN HUOMIOIMINEN
Ihmisenä kasvaminen
Musiikin opiskelu toteuttaa luonnostaan koko ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuden.
Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
Musiikki antaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua monipuolisesti sekä omaan että kansainväliseen kulttuuriin ohjelmistovalinnoin (laulu, soitto, kuuntelu). Rasisminvastaisuus ja väkivallattomuus toteutuvat musiikin monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa ilmapiirissä.
Viestintä ja mediataito
Musiikin opetuksessa ohjataan hahmottamaan, ymmärtämään ja suodattamaan mediatulvasta oleellinen informaatio.
Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys
Tutustutaan musiikkiteollisuuden rakenteisiin ja toimintatapoihin.
Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
Kulttuuriperinteen vaaliminen toteutuu lukuvuoden suunnittelussa ja huomioidaan esim. musiikkiesityksissä. Tästä aihekokonaisuudesta melusaaste sopii käsiteltäväksi musiikin opetuksessa.
Turvallisuus ja liikenne
Kuulonhuolto ja kuulon suojaaminen käsitellään musiikin kuunteluun ja tuottamiseen liittyvissä tilanteissa. Päihteiltä ja rikollisuudelta suojautumista edistetään ohjaamalla oppilaita musiikkiharrastusten pariin. Musiikin terapeuttiset vaikutukset edistävät oppilaiden hyvinvointia ja terveyttä.
Ihminen ja teknologia
Musiikin opetuksessa kehitetään musiikkiteknologisten välineiden, laitteiden ja koneiden toimintaperiaatteiden ymmärtämistä ja opetetaan niiden vastuullista käyttöä.
1.-2. LUOKAT
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään luontevasti omaa ääntään ja ilmaisemaan itseään laulaen, soittaen ja liikkuen sekä ryhmässä että yksin
· kuuntelemaan ja havainnoimaan keskittyneesti ja aktiivisesti ääniympäristöä ja musiikkia
KESKEISET SISÄLLÖT
· äänenkäytön harjoituksia puhuen, loruillen ja laulaen, ikäkauteen sopivia laululeikkejä
· yhteissoittoon valmentavia harjoituksia keho-, rytmisoittimilla
· monenlaisen musiikin kuuntelua erilaisia aktivointikeinoja käyttäen sekä omien elämysten, mielikuvien ja kokemusten kuvailua
· musiikin elementteihin – rytmiin, melodiaan – liittyvää peruskäsitteistöä musisoinnin, kuuntelun, liikunnan ja musiikillisen keksinnän yhteydessä
· laulu-, soitto- ja kuunteluohjelmistoa
· rytmi: perussyke, hidas/nopea, hidastuva/nopeutuva, rytmimerkit
· melodia: tunnistus ja muistaminen, korkea/matala, nouseva/laskeva/samalla tasolla pysyvä sävelkulku
· muoto: ääni/tauko, soolo/tutti, samanlainen/erilainen, säkeistö, kertosäe
· dynamiikka: hiljaa/voimakkaasti, hiljentyen/voimistuen.
TAVOITTEET
3. – 4. LUOKKA
Oppilas oppii
· käyttämään luontevasti ääntään ja ilmaisemaan itseään musiikin eri keinoin
· kuuntelemaan ja havainnoimaan keskittyneesti, aktiivisesti ja eläytyen ääniympäristöä ja musiikkia
· käyttämään luovasti musiikin eri elementtejä musiikillisen keksinnän aineksina
· ymmärtämään musiikillisen maailman monimuotoisuutta
· toimimaan vastuullisesti musisoivan ryhmän jäsenenä sekä musiikin kuuntelijana
· musiikin teorian sisältöjä ensisijaisesti käytännön kautta
KESKEISET SISÄLLÖT:
3.LUOKKA
Laulaminen
· äänenkäytön harjoituksia puhuen ja laulaen, ikäkauteen sopivia laululeikkejä ja lauluohjelmistoa esim. suomalaisia kansanlauluja ja maakuntalauluja, lasten virsiä valikoiden
· oman luonnollisen lauluäänen tunnistaminen
Soittaminen
· keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla yhteissoittoon valmentavia harjoituksia, erityisesti perussyketajua kehittäviä harjoituksia, joiden yhteydessä kehitetään myös oikeaa soittotekniikkaa; lisäksi ostinatorytmejä, säestystehtäviä ja yhteissoitto-ohjelmistoa
Musiikkitieto
· tasa- ja kolmijakoinen rytmi
· nuottikirjoituksen alkeet (nuottiviivasto, G-avain) sekä kuullun melodian yhdistäminen nuottikuvaan, nuottien aika-arvot; neljäsosa- ja kahdeksasosanuotti ja niitä vastaavat tauot
· dynamiikka; hiljaa/voimakkaasti, hiljentyen/voimistuen
· muoto; AB –muotorakenteen hahmottaminen
· harmonia; duurin ja mollin tunnistaminen kuuntelemalla, moniäänisyyden tiedostaminen
· sointiväri; soitinryhmien tunnistaminen (jousisoittimet ja lyömäsoittimet)
Kuuntelu
· musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista (myös populaarimusiikkia)
· muiden kulttuurien musiikkia
4. LUOKKA
Laulaminen
· äänenkäytön harjoituksia puhuen ja laulaen, ikäkauteen sopivia laululeikkejä ja lauluohjelmistoa esim. pohjoismaisia kansanlauluja ja pohjoismaiden kansallislaulut
· johdantoa moniääniseen lauluun esim. kaanonlauluja
· oman luonnollisen lauluäänen tunnistaminen
Soittaminen
· keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla yhteissoittoon valmentavia harjoituksia, erityisesti perussyketajua kehittäviä harjoituksia, joiden yhteydessä kehitetään myös oikeaa soittotekniikkaa; lisäksi ostinatorytmejä, säestystehtäviä ja yhteissoitto-ohjelmistoa
· bändisoiton alkeita koulun resurssien mukaan
Musiikkitieto
· tasa- ja kolmijakoinen rytmi; tahtilajit 2/4, 4/4 ja 3/4
· nuottikirjoitus; nuottien aika-arvot puolinuotti, kokonuotti ja niitä vastaavat tauot, nuottien nimet ja paikat viivastolla
· dynamiikka; hiljaa/voimakkaasti, hiljentyen/voimistuen, käsitteet; pp, p, mp, mf, f, ff, cresc. ja dim.
· muoto; AB –muotorakenteen hahmottaminen, kertaukset maaleineen, intro ja da capo
· harmonia; C-duuriasteikko
· sointiväri; soitinryhmien tunnistaminen (puupuhaltimet ja vaskipuhaltimet)
Kuuntelu
· musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista (myös populaarimusiikkia)
· muiden kulttuurien musiikkia, erityisesti pohjoismaiset säveltäjät
Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 4. luokan päättyessä
Oppilas
· osaa käyttää ääntään niin, että hän pystyy osallistumaan yhteislauluun ja pystyy eläytymään laulun tunnelmaan
· hahmottaa musiikin perussykkeen niin, että pystyy osallistumaan soittamisen harjoitteluun ja yhteissoittoon
· pystyy musisoimaan ryhmässä
· hallitsee laulustoa
· osaa ääntä, liikettä, rytmiä tai melodiaa käyttäen ilmaista musiikillisesti itseään esim. kysymys/vastaus -harjoituksissa
· tunnistaa kuulemaansa musiikkia ja osaa ilmaista kuuntelukokemustaan verbaalisesti, kuvallisesti tai liikkeen avulla.
TAVOITTEET
5. – 7. LUOKKA
Oppilas
· ylläpitää ja kehittää osaamistaan musiikillisen ilmaisun eri alueilla
· oppii kriittisesti tarkastelemaan ja arvioimaan erilaisia ääniympäristöjä sekä laajentaa ja syventää musiikin eri lajien ja tyylien tuntemustaan
· oppii ymmärtämään musiikin elementtien, rytmin, melodian, harmonian, dynamiikan, sointivärin ja muodon tehtävää musiikin rakentumisessa sekä käyttämään niitä ilmaisevia käsitteitä ja merkintöjä
· rakentaa luovaa suhdettaan musiikkiin ja sen ilmaisumahdollisuuksiin musiikillisen keksinnän keinoin
· oppii musiikin teorian sisältöjä ensisijaisesti käytännön kautta
KESKEISET SISÄLLÖT:
5. LUOKKA
Laulaminen
· äänenkäyttöä kehittäviä harjoituksia ja erilaisiin laulutapoihin perehdyttävää yksi- ja moniäänistä ohjelmistoa mahdollisuuksien mukaan esim. eurooppalaisia lauluja
· oman luonnollisen lauluäänen tunnistaminen
Soittaminen
· keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla yhteissoittoon valmentavia harjoituksia, monipuolisesti eri musiikkityylejä ja kulttuureja edustavaa soitto-ohjelmistoa
· bändisoiton alkeita koulun resurssien mukaan
Musiikkitieto
· tasa- ja kolmijakoinen rytmi
· nuottikirjoitus; nuottien aika-arvot kuudestoistaosanuotti, pisteellinen ja synkooppirytmi, näitä vastaavat tauot, ylennys- ja alennusmerkit
· muoto; ABA- ja ABAC –muotorakenteen hahmottaminen, segno- ja pomppamerkinnät, coda
· harmonia; molliasteikko, sointumerkit
· sointiväri; yksittäisten soittimien tunnistaminen (sinfoniaorkesterin kokoonpano)
· ihmisääni; äänen synty, äänialat, kuuleminen ja kuulon suojaaminen
· klassisen musiikin historiaa; ennen barokkia ja barokki
Kuuntelu
· musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista (myös populaarimusiikkia)
· muiden kulttuurien musiikkia, erityisesti eurooppalaiset säveltäjät
6. LUOKKA
Laulaminen
· äänenkäyttöä kehittäviä harjoituksia ja erilaisiin laulutapoihin perehdyttävää yksi- ja moniäänistä ohjelmistoa mahdollisuuksien mukaan
· oman luonnollisen lauluäänen tunnistaminen
Soittaminen
· keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla yhteissoittoon valmentavia harjoituksia, monipuolisesti eri musiikkityylejä ja kulttuureja edustavaa soitto-ohjelmistoa
· bändisoiton alkeita koulun resurssien mukaan
Musiikkitieto
· eri tahtilajien kertausta
· nuottikirjoitus; nuottien ja taukojen aika-arvot, intervallit, F-avain, oktaavialat
· dynamiikka; hiljaa/voimakkaasti, hiljentyen/voimistuen, käsitteet; pp, mp, mf, ff
· muoto; ABA- ja ABAC –muotorakenteen hahmottaminen, segno- ja pomppamerkinnät, coda,
· harmonia; molliasteikko, sointumerkit
· sointiväri; kuorotyypit ja soitinryhmien tunnistaminen (erilaiset orkesterikokoonpanot esim. kamariyhtyeet, puhallinorkesteri, big band)
· musiikkiteknologia; äänen vahvistaminen (mikrofoniin laulaminen)
· klassisen musiikin historiaa; klassismi, romantiikka
Kuuntelu
· musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista (myös populaarimusiikkia)
· muiden kulttuurien musiikkia, erityisesti afrikkalainen musiikki
· rondomuoto
7. LUOKKA
Laulaminen
· äänenkäyttöä kehittäviä harjoituksia ja erilaisiin laulutapoihin perehdyttävää yksi- ja moniäänistä ohjelmistoa
· oman äänen huolto, äänenmurros
Soittaminen
· yhtyesoittoa
Musiikkitieto
· aikaisemmin opittujen asioiden kertausta ja syventämistä
· sointumerkkien kertaus ja laajentaminen
· muotorakenteiden kertaus
· musiikin historia; 1900-luvun musiikki
· orkesterin kokoonpano ja soittimet
· Amerikoiden musiikki
· musiikkiteknologia; sähköiset soittimet, mikseri, äänen muokkaus, tietokonepohjainen musiikki
Kuuntelu
· musiikkia eri aikakausilta ja musiikin eri lajeista (myös populaarimusiikkia)
· muiden kulttuurien musiikkia, erityisesti Amerikoiden musiikki
Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8:
Oppilas
· osallistuu yhteislauluun ja osaa laulaa rytmisesti oikein sekä melodialinjan suuntaisesti
· hallitsee jonkin rytmi-, melodia- tai sointusoittimen perustekniikan niin, että pystyy osallistumaan yhteissoittoon
· osaa kuunnella musiikkia ja tehdä siitä havaintoja sekä esittää perusteltuja näkemyksiä kuulemastaan
· osaa kuunnella sekä omaa että muiden tuottamaa musiikkia niin, että pystyy musisoimaan yhdessä muiden kanssa
· tunnistaa ja osaa erottaa eri musiikin lajeja ja eri aikakausien ja kulttuurien musiikkia
· tuntee keskeistä suomalaista musiikkia ja musiikkielämää
· osaa käyttää musiikin käsitteitä musisoinnin ja musiikin kuuntelun yhteydessä
· osaa käyttää musiikin elementtejä rakennusaineina omien musiikillisten ideoidensa ja ajatustensa kehittelyssä ja toteutuksessa
