7.9 Kemia
VUOSILUOKAT 7−9
Kemian opetuksen tehtävänä vuosiluokilla 7−9 on laajentaa oppilaan tietämystä kemiasta ja kemiallisen tiedon luonteesta sekä ohjata luonnontieteille ominaiseen ajatteluun, tiedonhankintaan ja tietojen käyttämiseen elämän eri tilanteissa. Opetus antaa oppilaalle persoonallisuuden kehittymisen ja nykyaikaisen maailmankuvan muodostamisen kannalta välttämättömiä aineksia, ja se auttaa ymmärtämään kemian ja teknologian merkityksen jokapäiväisessä elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa. Kemian opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia tehdä jokapäiväisiä valintoja ja keskustella erityisesti energian tuotantoon, ympäristöön ja teollisuuteen liittyvistä asioista ja ohjata oppilasta ottamaan vastuuta ympäristöstään.
Opetus tukeutuu kokeelliseen lähestymistapaan, jossa lähtökohtana on elinympäristöön liittyvien aineiden ja ilmiöiden havaitseminen ja tutkiminen. Tästä edetään ilmiöiden tulkitsemiseen, selittämiseen ja kuvaamiseen sekä aineen rakenteen ja kemiallisten reaktioiden mallintamiseen kemian merkkikielellä. Kokeellisuuden tulee auttaa oppilasta hahmottamaan luonnontieteiden luonnetta ja omaksumaan uusia luonnontieteellisiä käsitteitä, periaatteita ja malleja, kehittää käden taitoja, kokeellisen työskentelyn ja yhteistyön taitoja sekä innostaa oppilasta kemian opiskeluun.
7. VUOSILUOKKA
7. vuosiluokan kemian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Ihmisenä kasvaminen
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Turvallisuus ja liikenne
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· työskentelemään turvallisesti ja ohjeita noudattaen
· käyttämään luonnontieteellisen tiedonhankinnan kannalta tyypillisiä tutkimusmenetelmiä, myös tieto- ja viestintätekniikkaa, sekä arvioimaan tiedon luetettavuutta ja merkitystä
· tekemään luonnontieteellisen tutkimuksen sekä tulkitsemaan ja esittämään tuloksia
· aineiden kiertokulkuun ja tuotteiden elinkaareen liittyviä prosesseja sekä niiden merkityksen luonnolle ja ympäristölle
· tuntemaan aineiden ominaisuuksia kuvaavia fysikaalisia ja kemiallisia käsitteitä ja käyttämään niitä
· aineen rakennetta ja kemiallisia sidoksia kuvaavia käsitteitä ja malleja
· kuvailemaan ja mallintamaan kemiallisia reaktioita reaktioyhtälöiden avulla
· soveltamaan omia tietojaan käytännön tilanteissa ja valinnoissa
· tuntemaan kemian ilmiöiden ja sovellusten merkityksen sekä ihmiselle että yhteiskunnalle.
SISÄLLÖT
· Turvallinen työskentely
· Puhtaat aineet ja seokset
· Kylläinen liuos
· Erotusmenetelmiä
· Atomi ja alkuaine, kemialliset merkit
· Kemiallinen reaktio ja yhdiste
· Reaktionopeuteen vaikuttavat asiat
· Palaminen ja paloturvallisuus
· Ilmakehän aineet ja niiden merkitys ihmiselle ja luonnon tasapainolle
· Vesi, veden ominaisuuksia ja veden puhdistus
8. VUOSILUOKKA
8. vuosiluokan kemian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Ihmisenä kasvaminen
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Turvallisuus ja liikenne
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· työskentelemään turvallisesti ja ohjeita noudattaen
· käyttämään luonnontieteellisen tiedonhankinnan kannalta tyypillisiä tutkimusmenetelmiä, myös tieto- ja viestintätekniikkaa, sekä arvioimaan tiedon luetettavuutta ja merkitystä
· tekemään luonnontieteellisen tutkimuksen sekä tulkitsemaan ja esittämään tuloksia
· aineiden kiertokulkuun ja tuotteiden elinkaareen liittyviä prosesseja sekä niiden merkityksen luonnolle ja ympäristölle
· tuntemaan aineiden ominaisuuksia kuvaavia fysikaalisia ja kemiallisia käsitteitä ja käyttämään niitä
· aineen rakennetta ja kemiallisia sidoksia kuvaavia käsitteitä ja malleja
· kuvailemaan ja mallintamaan kemiallisia reaktioita reaktioyhtälöiden avulla
· soveltamaan omia tietojaan käytännön tilanteissa ja valinnoissa
· tuntemaan kemian ilmiöiden ja sovellusten merkityksen sekä ihmiselle että yhteiskunnalle.
SISÄLLÖT
Raaka-aineet ja tuotteet (epäorgaaninen kemia)
· alkuaineiden jaksollinen järjestelmä
· kemialliset sidokset
· hapan ja emäksinen
· suolanmuodostus
· luonnon happamoituminen
· yksinkertaiset reaktioyhtälöt
Elollinen luonto ja yhteiskunta (orgaaninen kemia)
· hiili
· hiilivedyt
· alkoholit
· karboksyylihapot
· hiilihydraatit
· valkuaisaineet
· rasvat
· pesu- ja kosmeettiset aineet ja tekstiilit
Ilma ja vesi
· ilmakehän aineet ja niiden merkitys ihmiselle ja luonnon tasapainolle
· Vesi, veden ominaisuuksia ja veden puhdistus
9. VUOSILUOKKA
9. vuosiluokan kemian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Ihmisenä kasvaminen
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Turvallisuus ja liikenne
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· työskentelemään turvallisesti ja ohjeita noudattaen
· käyttämään luonnontieteellisen tiedonhankinnan kannalta tyypillisiä tutkimusmenetelmiä, myös tieto- ja viestintätekniikkaa, sekä arvioimaan tiedon luetettavuutta ja merkitystä
· tekemään luonnontieteellisen tutkimuksen sekä tulkitsemaan ja esittämään tuloksia
· aineiden kiertokulkuun ja tuotteiden elinkaareen liittyviä prosesseja sekä niiden merkityksen luonnolle ja ympäristölle
· tuntemaan aineiden ominaisuuksia kuvaavia fysikaalisia ja kemiallisia käsitteitä ja käyttämään niitä
· aineen rakennetta ja kemiallisia sidoksia kuvaavia käsitteitä ja malleja
· kuvailemaan ja mallintamaan kemiallisia reaktioita reaktioyhtälöiden avulla
· soveltamaan omia tietojaan käytännön tilanteissa ja valinnoissa
· tuntemaan kemian ilmiöiden ja sovellusten merkityksen sekä ihmiselle että yhteiskunnalle.
SISÄLLÖT
Raaka-aineet ja tuotteet (metallien kemiaa)
· malmista metalliksi
· metallien ominaisuudet
· metallien reaktiokyky
· metallien sähkökemiallinen jännitesarja
· sähköpari
· elektrolyysi ja sen sovellukset

Kommentit:
|
Ilma ja Vesi asiat on näemmä siirretty 8. luokalle. Ne on kylläkin ilmeisesti vahingossa jääneet myös seiskalle. Siirto on hyvä, koska siitä on mukava aloittaa kasilla. Tehdään vetypommi, jne. Mutta samalla kasin sisältö laajeni. Kasilla on jo nytkin kiirettä, vaikka tunteja on kolme. Ysillä on vain metallien kemia. Esitän, että ravintoaineiden kemia siirretään ysille.Helena KainulainenKalvenkangas
|