7.6 Biologia ja maantieto
BIOLOGIA
VUOSILUOKAT 5–6
Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen välistä vuorovaikutusta sekä arvostamaan ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta.
Biologian opetuksen tavoitteena on ohjata oppilasta tuntemaan myös itseään ihmisenä ja osana luontoa. Ulkona tapahtuvassa opetuksessa oppilaan tulee saada myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia luonnosta sekä oppia havainnoimaan ympäristöä. Biologian opetuksen tulee perustua tutkivaan oppimiseen. Opetusta toteutetaan sekä maastossa että luokkahuoneessa.
Vuosiluokilla 5–6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii ymmärtämään omaa kasvuaan ja kehitystään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena prosessina sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä välisenä vuorovaikutuksena.
Biologian ja maantiedon opetuksen tulee painottaa vastuullisuutta, luonnon suojelua ja elinympäristöjen vaalimista sekä tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneeksi kansalaiseksi.
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokilla 5-6 biologian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Ihmisenä kasvaminen
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
5. VUOSILUOKKA
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· tuntemaan pellon eliölajeja, niiden rakennetta ja elämää sekä eliölajien sopeutumista elinympäristöönsä
· hahmottamaan eliökunnan kokonaisuuden ja luokittelemaan eliöitä
· liikkumaan luonnossa sekä kehittämään ympäristönlukutaitoaan ja tutkimaan luontoa maastossa
· ymmärtämään, että ihminen on ravinnontuotannossaan riippuvainen muusta luonnosta
· tietämään perusasiat ihmisen rakenteesta ja toiminnoista
· ymmärtämään seksuaalisuuden osaksi ihmisen persoonallisuutta, tunnistamaan murrosiän piirteitä sekä arvostamaan kasvua ja kehitystä jokaisen henkilökohtaisena prosessina
· pohtimaan kasvuun, kehitykseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä, ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä ottamaan huomioon toiset ihmiset
SISÄLLÖT:
Eliöt ja elinympäristöt (pelto ja puutarha)
· lähialueiden keskeisen eliölajiston tunnistaminen ja ohjattu kasvien keruu
· eliöiden elinympäristöjen tutkiminen ja ravintoketjut
· kasvien kasvuja sen kokeellinen tutkiminen sekä eläinten ja kasvien lisääntyminen
· elintarvikkeiden alkuperä ja tuottaminen sekä puutarhan antimet
Ihmisen rakenne, elintoiminnot, kasvu, kehitys ja terveys
ihmisen kehon rakenne ja keskeiset elintoiminnot, lisääntyminen sekä murrosiän fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset
oman kehon arvostus ja suojelu, tervettä kasvua ja kehitystä tukevat ja haittaavat tekijät sekä seksuaalisen kehityksen yksilöllinen vaihtelu
ihmissuhteisiin, huolenpitoon ja tunteiden säätelyyn liittyvät sosiaaliset tekijät, suvaitsevaisuus sekä ikäkauteen liittyvät oikeudet ja vastuu
Luonnon ja ympäristön suojeleminen
· ympäristölukutaidon ja ympäristöystävällisen toiminnan harjoitteleminen
6. VUOSILUOKKA
TAVOITTEET:
Oppilas oppii
· tuntemaan metsän eliölajeja, niiden rakennetta ja elämää sekä eliölajien sopeutumista elinympäristöönsä
· liikkumaan luonnossa sekä havainnoimaan, huolehtimaan lähiympäristöstään ja suojelemaan luontoa ja tutkimaan luontoa metsässä
· toimimaan ympäristöystävällisesti
SISÄLLÖT:
Eliöt ja elinympäristöt (metsä ja suo)
· metsän keskeisten eliölajien tunnistaminen ja ohjattu kasvien kerääminen
· eliöiden elinympäristöjen tutkiminen, ravintoketjut sekä metsien hyötykäyttö
· kasvien kasvu ja sen kokeellinen tutkiminen sekä kasvien ja eläinten lisääntyminen
· eliökunnan kokonaisuuden hahmottaminen ja luokitteleminen
Luonnon ja ympäristön suojeleminen
· luonnon monimuotoisuuden merkitys, jokamiehen oikeudet ja velvollisuus
· ympäristölukutaidon ja ympäristöystävällisen toiminnan harjoitteleminen
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 6. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Luonnon tutkimisen taidot
Oppilas
· osaa liikkua luonnossa sekä havainnoida ja tutkia luontoa
· osaa kuvata tekemiään yksinkertaisia luontoon ja muuhun ympäristöön liittyviä tutkimuksia sekä selostaa niiden tuloksia
· tunnistaa yleisimpiä kasvilajeja ja osaa kerätä lähiympäristön kasveja ohjeiden mukaisesti.
Eliöt ja elinympäristöt
Oppilas
· tuntee eri selkärankaisryhmät ja tunnistaa lähiympäristön yleisimmät nisäkkäät, linnut ja kalat sekä osaa kertoa esimerkkejä eläinten sopeutumisesta ympäristöönsä
· tietää, että vihreät kasvit valmistavat itse oman ravintonsa yhteyttämisen avulla
· osaa selittää ravintoketjun pääperiaatteet jonkin esimerkin avulla
· ymmärtää ja osaa antaa esimerkkejä siitä, miksi ja miten ihminen on riippuvainen luonnosta ja osaa selvittää peruselintarvikkeiden alkuperän
· osaa antaa esimerkkejä siitä, miten lähiluontoa ja asuinympäristöä voidaan vaalia ja suojella.
Ihmisen rakenne, elintoiminnot, kasvu, kehitys ja terveys
Oppilas
· osaa kuvata perusasioita ihmisen rakenteesta ja elintoiminnoista
· osaa tarkastella omaan kasvuunsa ja kehitykseensä liittyviä muutoksia, osaa selittää murrosiän ja seksuaalisen kehityksen muutoksia tytöillä ja pojilla sekä antaa esimerkkejä niiden yksilöllisestä ilmenemisestä
· osaa antaa esimerkkejä siitä, miten tunteiden ilmaisua voidaan säädellä, ja siitä, miten asioita voidaan tarkastella myös muiden ihmisten näkökulmasta, sekä osaa esimerkein kuvata tunneilmaisuun liittyvää ihmisten erilaisuutta
· tietää ikäkauteensa liittyvät oikeutensa ja vastuunsa.
VUOSILUOKAT 7–9
Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä. Opetuksen tulee kehittää oppilaan luonnontuntemusta ja ohjata ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat myös evoluutioon, ekologian perusteisiin ja ihmisen rakenteeseen ja elintoimintoihin. Biologian opetuksessa oppilasta ohjataan kiinnittämään huomiota ihmisen ja muun luonnon välisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä korostetaan ihmisen vastuuta luonnon monimuotoisuuden suojelussa.
Biologian opetuksen tulee perustua tutkivaan oppimiseen ja kehittää oppilaan luonnontieteellistä ajattelua. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle valmiudet havainnoida ja tutkia luontoa sekä hyödyntää biologisen tiedon haussa myös tietoteknisiä mahdollisuuksia. Opetus järjestetään siten, että oppilaat saavat myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia luonnossa opiskelusta, oppilaiden ympäristötietoisuus kehittyy ja halu vaalia elinympäristöjä ja elämän eri muotoja kasvaa.
7. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 7 biologian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä sekä tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä
· kuvaamaan elämän perusilmiöitä
· tunnistamaan eliölajeja, arvostamaan luonnon monimuotoisuutta ja suhtautumaan myönteisesti sen vaalimiseen
· hahmottamaan ekosysteemien rakennetta ja toimintaa
· tunnistamaan kotiseudun ympäristömuutoksia ja pohtimaan niiden syitä
KESKEISET SISÄLLÖT
Luonto ja ekosysteemit
· kotiseudun keskeisten kasvi- ja eläinlajien tunnistaminen
· ekosysteemi, sen rakenne ja toiminta, vesiekosysteemin ominaispiirteet sekä sen omakohtainen tutkiminen
· luonnon monimuotoisuus
Yhteinen ympäristö
· ekologisesti kestävä kehitys sekä ympäristönsuojelun sisältö ja tavoitteet
· oman elinympäristön tilan tutkiminen sekä oman ympäristökäyttäytymisen pohtiminen
8. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 8 biologian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä ja tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä
· kuvaamaan elämän perusilmiöitä
· tunnistamaan eliölajeja, arvostamaan luonnon monimuotoisuutta ja suhtautumaan myönteisesti sen vaalimiseen
· hahmottamaan ekosysteemien rakennetta ja toimintaa
· tuntemaan kasvien kasvattamisen ja viljelyn periaatteita ja kiinnostuu kasvien kasvattamisesta
· tunnistamaan kotiseudun ympäristömuutoksia, pohtimaan niiden syitä ja esittämään ongelmien ratkaisumahdollisuuksia
· ymmärtämään ympäristönsuojelun keskeiset tavoitteet
KESKEISET SISÄLLÖT
Luonto ja ekosysteemit
· kotiseudun keskeisten kasvi, eläin- ja sienilajien tunnistaminen sekä ohjattu kasvien kerääminen
· ekosysteemi, sen rakenne ja toiminta, metsäekosysteemin ominaispiirteet sekä sen omakohtainen tutkiminen
· metsänhoitoon ja kasvinviljelyyn tutustuminen
· luonnon monimuotoisuus
Elämä ja evoluutio
· solun rakenne ja toiminta
· eliökunnan synty ja kehitys sekä eliökunnan järjestelmä
Yhteinen ympäristö
· ekologisesti kestävä kehitys sekä ympäristönsuojelun sisältö ja tavoitteet
· oman elinympäristön tilan ja ympäristömuutosten tutkiminen, oman lähiympäristön tilaa parantavien toimien tarkastelu sekä oman ympäristökäyttäytymisen pohtiminen
9. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 9 biologian oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Ihmisenä kasvaminen
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä ja tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä
· tuntemaan ihmisen perusrakenteen ja keskeiset elintoiminnot sekä ymmärtämään seksuaalisuuden biologisen perustan
· tuntemaan perinnöllisyyteen liittyviä keskeisiä käsitteitä
· tunnistamaan kotiseudun ympäristömuutoksia, pohtimaan niiden syitä ja esittämään ongelmien ratkaisumahdollisuuksia
· ymmärtämään ympäristönsuojelun keskeiset tavoitteet ja luonnonvarojen kestävän käytön periaatteet
KESKEISET SISÄLLÖT
Elämä ja evoluutio
· ihmisen biologinen ja kulttuurinen evoluutio sekä ihmislajin ominaispiirteet
· biotekniikan mahdollisuudet ja niihin liittyvät eettiset kysymykset
Ihminen
· ihmisen rakenne ja keskeiset elintoiminnot
· ihmisen seksuaalisuus ja lisääntyminen
· perimän ja ympäristön merkitys ihmisen ominaisuuksien kehittymisessä
Yhteinen ympäristö
· ekologisesti kestävä kehitys sekä ympäristösuojelun sisältö ja tavoitteet
· oman ympäristökäyttäytymisen pohtiminen
PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8
Biologian tutkimustaidot
Oppilas osaa
· käyttää mikroskooppia näytteitä tutkiessaan
· työskennellä maastossa ja laboratoriossa annettujen ohjeiden mukaan sekä osaa kerätä kasveja ohjeiden mukaisesti
· toteuttaa itsenäisesti pienimuotoisia tutkimuksia.
Luonto ja ekosysteemit
Oppilas osaa
· jaotella eliöitä pääryhmittäin keskeisten tuntomerkkien avulla ja osaa tunnistaa lähiluonnon kasvi-, eläin- ja sienilajeja
· kuvata ekosysteemin perusrakenteen ja toiminnan
· nimetä ja kuvata metsä- ja järvityyppejä
· tehdä pienimuotoisia metsä-, vesi- tai suoekosysteemiin liittyviä tutkimuksia
· selostaa perusasioita metsänhoidosta ja kasvinviljelystä
· kuvata esimerkein luonnon monimuotoisuutta, osaa perustella sen merkitystä ekologisen kestävyyden kannalta sekä tuntee metsien kestävän käytön periaatteet.
Elämä ja evoluutio
Oppilas osaa
· kuvata pääpiirteet kasvi- ja eläinsolun rakenteesta
· selostaa fotosynteesin ja kuvata sen merkityksen eliökunnan kannalta
· kuvata kasvien, eläinten, sienten ja mikrobien lisääntymistä
· selostaa evoluution peruspiirteet ja ihmisen evoluution vaiheet
· jäsentää eliökunnan pääryhmiin ja perustella ryhmittelyn.
Ihminen
Oppilas osaa
· kuvata ihmisen tärkeimpien kudosten, elinten ja elimistöjen rakenteen ja toiminnan pääpiirteet
· selvittää seksuaalisuuden erilaisia ilmenemismuotoja
· selostaa pääpiirteissään sukupuolisolujen synnyn, yhdynnän, hedelmöityksen, raskauden kulun ja synnytyksen
· käyttää periytymiseen liittyviä keskeisiä käsitteitä.
Yhteinen ympäristö
Oppilas osaa
· kuvata ekologisesti kestävää kehitystä sekä luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja ympäristösuojelun merkitystä
· tehdä pienimuotoisia tutkimuksia oman elinympäristönsä tilasta
· kertoa esimerkkejä kotiseutunsa luonnonympäristön muuttumisesta ja osaa antaa esimerkkejä siitä, millä tavalla voi itse toimia kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.
MAANTIETO
VUOSILUOKAT 5-6
Maantiedon opetuksessa tarkastellaan maapalloa ja sen erilaisia alueita. Opetuksen tulee auttaa oppilasta ymmärtämään luonnon ja ihmisen toimintaan liittyviä ilmiöitä ja niiden välistä vuorovaikutusta eri alueilla. Maantiedon opetuksen tavoitteena on laajentaa oppilaan maailmankuvaa kotimaasta Eurooppaan ja muualle maailmaan.
Opetus järjestetään siten, että oppilas saa käsityksen luonnonympäristöjen ja kulttuuriympäristöjen rikkaudesta eri puolilla maapalloa ja oppii arvostamaan niitä. Maantiedon opetuksen tulee luoda pohjaa kansojen ja kulttuurien väliselle suvaitsevaisuudelle ja kansainvälisyydelle.
Vuosiluokilla 5–6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii ymmärtämään omaa kasvuaan ja kehitystään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena prosessina sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä välisenä vuorovaikutuksena.
Biologian ja maantiedon opetuksen tulee painottaa vastuullisuutta, luonnon suojelua ja elinympäristöjen vaalimista sekä tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneeksi kansalaiseksi.
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokilla 5-6 maantiedon oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Turvallisuus ja liikenne
· Ihminen ja teknologia
5. VUOSILUOKKA
TAVOITTEET:
Oppilas
· oppii laatimaan ja tulkitsemaan karttoja sekä käyttämään tilastoja, diagrammeja, kuvia ja sähköisiä viestimiä maantieteellisen tiedon lähteinä
· perehtyy Euroopan maantietoon
· oppii arvostamaan ja suhtautumaan myönteisesti vieraisiin maihin, niiden kansoihin ja kulttuureihin
KESKEISET SISÄLLÖT:
Eurooppa osana maailmaa
· Euroopan tarkasteleminen maailman kartalla sekä Euroopan karttakuvan hahmottaminen
· Euroopan ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet sekä Euroopan eläimistö
· erilaisten karttojen, karttapallon ja muiden maantieteellisten tietolähteiden käytön sekä tiedon havainnollistamisen harjoittelu
Ihmisten elämän ja elinympäristöjen monimuotoisuus maapallolla
· talvisateiden alueet sekä lauhkean ja kylmän vyöhykkeen alueet ihmisen elinympäristöinä sekä ihmisten monimuotoinen elämä erilaisissa ympäristöissä
· ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset ympäristössä
6. VUOSILUOKKA
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· hahmottamaan maailman kartan ja tuntemaan sen keskeisen nimistön
· perehtyy Euroopan ulkopuolisiin alueisiin sekä oppii arvostamaan ja suhtautumaan myönteisesti vieraisiin maihin, niiden kansoihin ja kulttuureihin
· laatimaan ja tulkitsemaan karttoja sekä käyttämään tilastoja, diagrammeja, kuvia ja sähköisiä viestimiä maantieteellisen tiedon lähteinä
· oppii ymmärtämään ihmisen toiminnan riippuvuutta ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista maapallolla
KESKEISET SISÄLLÖT
Euroopan ulkopuolinen maailma
·maailmankartan keskeinen nimistö, erilaisten karttojen, karttapallon ja muiden maantieteellisten tietolähteiden käytön sekä tiedon havainnollistamisen harjoittelu
Ihmisten elämän ja elinympäristöjen monimuotoisuus maapallolla
·sademetsät, savannit, arot ja aavikot ihmisen elinympäristöinä sekä ihmisten monimuotoinen elämä erilaisissa ympäristöissä
· luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutus maapallolla sekä ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset ympäristössä
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 6. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Karttataidot
Oppilas
· osaa etsiä kartastosta tutkimiaan paikkoja, käyttää kartanluvussa hyväkseen karttamerkkejä ja mittakaavoja sekä osaa tulkita erilaisia karttoja
· osaa tulkita tilastoja, diagrammeja, kuvia, ja sähköisten viestimien välittämää tietoa sekä osaa kriittisesti arvioida eri tietolähteitä
· osaa itse laatia yksinkertaisia karttoja ja diagrammeja.
Eurooppa osana maailmaa
Oppilas
· tietää pääpiirteissään Euroopan valtiot ja niiden pääkaupungit sekä osaa kuvata luonnonolojen vaihtelua ja ihmisen toimintaa Euroopassa.
Ihmisten elämän ja elinympäristöjen monimuotoisuus maapallolla
Oppilas
· tietää maailmankartan keskeisen nimistön, kuten maanosat, valtameret, suurimmat vuoristot sekä sademetsä- ja aavikkoalueet
· tietää, että maapallolla on erilaisia ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeitä ja osaa kertoa esimerkkejä siitä, miten ilmasto-olot, kuten lämpötila ja sademäärä, vaikuttavat ihmisen toimintaan, erityisesti maatalouteen ja asumiseen eri vyöhykkeillä sekä osaa kuvata ihmisten elämää erilaisissa ympäristöissä
· osaa kertoa esimerkkejä eri alueilta siitä, miten ihmisen toiminta, kuten kaupunkien ja teollisuuden rakentaminen, liikalaiduntaminen ja polttopuun kerääminen ovat aiheuttaneet muutoksia ympäristössä
· osaa tunnistaa oman kulttuurin ja vieraiden kulttuurien piirteitä.
VUOSILUOKAT 7–9
Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa ja sen alueellista perustaa. Maantiedon opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan kykyä tarkastella luonnonympäristöä, rakennettua ympäristöä ja sosiaalista ympäristöä sekä ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta paikallistasolta globaalille tasolle saakka. Opetuksen tulee ohjata oppilasta seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia maailmassa ja arvioimaan niiden vaikutusta luontoon ja ihmisen toimintaan.
Maantiedon opetus järjestetään siten, että oppilaiden kulttuurien tuntemus lisääntyy ja kyky ymmärtää ihmisten elämän ja elinympäristöjen erilaisuutta eri puolilla maailmaa kehittyy. Maantiedon opetuksen tulee toimia siltana luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen ajattelun välillä. Opetuksen tavoitteena on ohjata oppilaita pohtimaan maapallolla esiintyvien luonnontieteellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja taloudellisten ilmiöiden syy- ja seuraussuhteita. Maantiedon opetuksen tulee tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneiksi kansalaisiksi.
7. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 7 maantiedon oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
· Viestintä ja mediataito
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään ja tulkitsemaan fyysisiä karttoja sekä käyttämään muita maantieteellisiä tietolähteitä
· määrittelemään alueiden sijainnin ja paikkojen väliset etäisyydet
· ymmärtämään maanpintaa muokkaavien tekijöiden vaikutus maisemassa
· tunnistamaan eri kulttuurien piirteitä, ja oppii suhtautumaan myönteisesti vieraisiin maihin ja niiden kansoihin sekä erilaisten kulttuurien edustajiin
KESKEISET SISÄLLÖT
Maa - ihmisen kotiplaneetta
· maailman luonnonmaantieteellisen ja kulttuurimaantieteellisen karttakuvan hahmottaminen sekä maailman alueellinen jäsentäminen
· kahden tai useamman maanosan luonnonolojen, ihmistoiminnan ja kulttuuristen piirteiden vertailu (Pohjois- ja Etelä-Amerikka)
· maapallon sisäiset ja ulkoiset tapahtumat (esimerkkialueena Amerikka)
8. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 8 maantiedon oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
· Viestintä ja mediataito
· Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään ja tulkitsemaan fyysisiä karttoja ja teemakarttoja sekä käyttämään muita maantieteellisiä tietolähteitä
· ymmärtämään planetaarisuuden vaikutuksia maapallolla
· ymmärtämään maanpintaa muokkaavien tekijöiden vaikutuksen maisemassa
· ymmärtämään luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutusta Euroopassa sekä tietämään syyt, jotka ohjaavat ihmisen toiminnan sijoittumista
· tunnistamaan eri kulttuurien piirteitä, ja oppii suhtautumaan myönteisesti
· vieraisiin maihin ja niiden kansoihin sekä erilaisten kulttuurien edustajiin
KESKEISET SISÄLLÖT
Maa - ihmisen kotiplaneetta
· maapallon ulkoiset ja sisäiset tapahtumat (kohdealueena Eurooppa)
Eurooppa
· Euroopan karttakuvan, luonnonolojen, maiseman ja ihmisen toiminnan peruspiirteet sekä niiden vuorovaikutus Euroopan eri alueilla
· Euroopan maantieteellinen tarkastelu osana maailmaa ja Euroopan tulevaisuus
Yhteinen ympäristö
· ympäristö- ja kehityskysymykset Euroopassa
9. VUOSILUOKKA
AIHEKOKONAISUUDET
Vuosiluokalla 9 maantiedon oppisisällöissä huomioidaan seuraavat aihekokonaisuudet:
· Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
· Viestintä ja mediataito
· Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys
· Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
· Turvallisuus ja liikenne
· Ihminen ja teknologia
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään ja tulkitsemaan fyysisiä karttoja ja teemakarttoja sekä käyttämään muita maantieteellisiä tietolähteitä
· ymmärtämään maanpintaa muokkaavien tekijöiden vaikutuksen maisemassa
· ymmärtämään luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutusta Suomessa sekä tietämään syyt, jotka ohjaavat ihmisen toimintojen sijoittumista
· tuntemaan ja arvostamaan Suomen luonnonympäristöä ja rakennuttua ympäristöä, sekä oppii hahmottamaan oman alueellisen identiteettinsä
· tietämään, miten Suomessa jokainen kansalainen voi vaikuttaa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittymiseen
· ymmärtämään ja kriittisesti arvioimaan uutistietoa maailmanlaajuisista ympäristö- ja kehityskysymyksistä sekä oppii toimimaan itse kestävän kehityksen mukaisesti
KESKEISET SISÄLLÖT
Suomi maailmassa
· Suomen karttakuva ja maisema
· luonnon ja ihmisen toiminnan vuorovaikutus Suomen eri alueilla sekä rakennettu ympäristö ja perinnemaisemat
· Suomen väestö ja sen vähemmistökulttuurit
· vaikutusmahdollisuudet oman ympäristön suunnittelussa ja kehittymisessä
· Suomi osana maailmaa
· oman lähiympäristön tai kotikunnan pienimuotoinen tutkiminen: luonnonympäristö, rakennettu ympäristö ja sosiaalinen ympäristö
Yhteinen ympäristö
· Itämeren alueen ympäristökysymykset
· ympäristö- ja kehityskysymykset paikallisesti ja maailmanlaajuisesti sekä niiden ongelmien ratkaisumahdollisuuksien pohtiminen
· ihminen luonnonvarojen kuluttajana
PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8
Maantieteelliset taidot
Oppilas osaa
· etsiä kartoista ja kartastoista tutkimiaan paikkoja sekä osaa käyttää hyväksi karttamerkkejä ja kartan mittakaavaa
· tulkita fyysisiä karttoja, teemakarttoja, valokuvia ja tilastoja sekä osaa käyttää hyväksi uutislähteitä ja tietoverkoissa olevaa tietoa
· havainnollistaa maantieteellistä tietoa karttojen ja piirrosten avulla
· vertailla eri alueiden ilmastodiagrammeja ja väestöpyramideja sekä laatia itse ilmastodiagrammin tilastotietojen perusteella.
Maailman jäsentäminen
Oppilas osaa
· hahmottaa ja jäsentää maailmaa sekä tunnistaa eri maanosien luonnon- ja kulttuurimaantieteelliset peruspiirteet
· soveltaa oppimaansa maantieteellistä tietoa eri lähteistä saamiensa ajankohtaisten uutistietojen analysointiin ja osaa sijoittaa uutisten tapahtumapaikat maailmankartalle.
Euroopan jäsentäminen
Oppilas osaa
· kuvata Euroopan eri alueiden luonnonoloja ja ihmisen toimintaa sekä ymmärtää Euroopan maisemallisen ja kulttuurisen rikkauden
· vertailla Eurooppaa muihin maanosiin ja ymmärtää, että Eurooppa on vuorovaikutuksessa muiden maailman alueiden kanssa.
Suomen jäsentäminen
Oppilas osaa
· selostaa, miten Suomen luonnonmaisemat ovat muotoutuneet ja miten luonnonolot ovat vaikuttaneet ihmisen toimintaan Suomen eri alueilla
· kuvata ja analysoida asutuksen ja elinkeinoelämän alueellisia piirteitä ja sijoittumista Suomessa
· analysoida Suomen rakennetun ympäristön piirteitä ja tuntee, mitä ovat arvokkaat kulttuuri- ja perinnemaisemat
· osaa selostaa, miten jokainen kansalainen voi vaikuttaa Suomessa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittymiseen
· suunnitella ja toteuttaa pieniä kotiseutunsa luonnonympäristöön ja rakennettuun ympäristöön liittyviä tutkimuksia
· tunnistaa oman kulttuurin piirteitä sekä tuntee Suomen ja lähialueiden vähemmistökulttuurit
· kuvata sitä, miten Suomi on vuorovaikutuksessa omien lähialueidensa sekä Euroopan ja koko maailman kanssa.
Yhteinen ympäristö
Oppilas osaa
· selostaa lyhyesti, mitä ovat keskeiset maailmanlaajuiset ympäristö- ja kehitysongelmat, kuten kasvihuoneilmiön voimistuminen, otsonikato, aavikoituminen, elinympäristöjen saastuminen, väestönkasvu sekä köyhyys- ja nälkäongelma
· kuvata Itämeren alueen ympäristöongelmia ja niiden syitä sekä osaa esittää keinoja parantaa Itämeren alueen ympäristön tilaa
· kuvata, mitkä ovat hänen omat vaikutusmahdollisuutensa ympäristön tilan parantamiseksi ja tietää keinoja, joiden avulla keskeisiä maailmanlaajuisia ympäristö- ja kehityskysymyksiä voidaan ratkaista.
