Oppimistavoitteet ja opetuksen keskeiset sisällöt
7.1 Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet
Opetussuunnitelman perusteet
Opetus voi olla ainejakoista tai eheytettyä. Opetuksen eheyttämisen tavoitteena on ohjata tarkastelemaan ilmiöitä eri tiedonalojen näkökulmista rakentaen kokonaisuuksia ja korostaen yleisiä kasvatuksellisia ja koulutuksellisia päämääriä.
Aihekokonaisuudet ovat sellaisia kasvatus- ja opetustyön keskeisiä painoalueita, joiden tavoitteet ja sisällöt sisältyvät useisiin oppiaineisiin. Ne ovat kasvatusta ja opetusta eheyttäviä teemoja. Niiden kautta vastataan myös ajan koulutushaasteisiin.
Aihekokonaisuudet kuvataan tässä kohdassa, mutta ne toteutuvat eri oppiaineissa niille luonteenomaisista näkökulmista oppilaan kehitysvaiheen edellyttämällä tavalla. Opetussuunnitelmaa laadittaessa aihekokonaisuudet tulee sisällyttää yhteisiin ja valinnaisiin oppiaineisiin sekä yhteisiin tapahtumiin, ja niiden tulee näkyä koulun toimintakulttuurissa.
IHMISENÄ KASVAMINEN
Koko opetuksen kattavan Ihmisenä kasvaminen -aihekokonaisuuden päämääränä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja elämän hallinnan kehittymistä. Tavoitteena on luoda kasvuympäristö, joka tukee toisaalta yksilöllisyyden ja terveen itsetunnon ja toisaalta tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen pohjautuvan yhteisöllisyyden kehitystä.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· ymmärtämään omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvuaan sekä omaa ainutkertaisuuttaan
· arvioimaan toimintansa eettisyyttä ja tunnistamaan oikean ja väärän
· tunnistamaan esteettisten kokemusten tärkeyden elämänlaadulle
· tunnistamaan oman oppimistyylinsä ja kehittämään itseään oppijana
· toimimaan ryhmän ja yhteisön jäsenenä.
KESKEISET SISÄLLÖT
· fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kasvuun vaikuttavia tekijöitä, tunteiden tunnistaminen ja käsittely, vireyteen ja luovuuteen vaikuttavia tekijöitä
· oikeudenmukaisuus, tasa-arvo
· esteettinen havainnointi ja esteettisten ilmiöiden tulkinta
· opiskelutaidot ja pitkäjänteinen, tavoitteellinen itsensä kehittäminen
· toisten huomioon ottaminen, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut ryhmässä, erilaisia yhteistoimintatapoja.
KULTTUURI-IDENTITEETTI JA KANSAINVÄLISYYS
Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys -aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta ymmärtämään suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin olemusta, löytämään oma kulttuuri-identiteettinsä sekä kehittämään valmiuksiaan kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja kansainvälisyyteen.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· tuntemaan ja arvostamaan omaa henkistä ja aineellista kulttuuriperintöään ja näkemään suomalaisen kulttuuri-identiteetin osana alkuperäistä, pohjoismaista ja eurooppalaista kulttuuria
· ymmärtämään oman kulttuurinsa juuria ja monimuotoisuutta sekä näkemään oman sukupolvensa aikaisempien sukupolvien elämäntavan jatkajana ja kehittäjänä
· tutustumaan muihin kulttuureihin ja elämänkatsomuksiin ja saa valmiuksia toimia monikulttuurisessa yhteisössä ja kansainvälisessä yhteistyössä
· ymmärtämään kulttuuri-identiteetin osatekijöitä ja niiden merkitystä yksilölle ja yhteisölle.
KESKEISET SISÄLLÖT
· oma kulttuuri, kotiseudun kulttuuri, suomalaisuus, pohjoismaalaisuus ja eurooppalaisuus
· muita kulttuureita ja monikulttuurisuus
· ihmisoikeudet ja ihmisryhmien välisen luottamuksen, keskinäisen arvostuksen ja onnistuneen yhteistyön edellytyksiä
· kansainvälisyys eri elämänalueilla ja taidot toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa
· tapakulttuurien merkitys.
VIESTINTÄ JA MEDIATAITO
Viestintä- ja mediataito -aihekokonaisuuden päämääränä on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median käyttötaitoja. Viestintätaidoista painotetaan osallistuvaa, vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä viestintää. Mediataitoja tulee harjoitella sekä viestien vastaanottajana että tuottajana.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· ilmaisemaan itseään monipuolisesti ja vastuullisesti sekä tulkitsemaan muiden viestintää
· kehittämään tiedonhallintataitojaan sekä vertailemaan, valikoimaan ja hyödyntämään hankkimaansa tietoa
· suhtautumaan kriittisesti median välittämiin sisältöihin ja pohtimaan niihin liittyviä eettisiä ja esteettisiä arvoja viestinnässä
· tuottamaan ja välittämään viestejä ja käyttämään mediaa tarkoituksenmukaisesti
· käyttämään viestinnän ja median välineitä sekä tiedonhankinnassa ja – välittämisessä että erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.
KESKEISET SISÄLLÖT
· omien ajatusten ja tunteiden ilmaisu, erilaiset ilmaisukielet ja niiden käyttö eri tilanteissa
· viestien sisällön ja tarkoituksen erittely ja tulkinta, viestintäympäristön muuttuminen ja monimediaalisuus
· median rooli ja vaikutukset yhteiskunnassa, median kuvaaman maailman suhde todellisuuteen
· yhteistyö median kanssa
· lähdekritiikki, tietoturva ja sananvapaus
· viestintätekniset välineet ja niiden monipuolinen käyttö sekä verkkoetiikka.
OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS
Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys -aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta hahmottamaan yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista ja kehittää osallistumisessa tarvittavia valmiuksia sekä luoda pohjaa yrittäjämäisille toimintatavoille. Koulun oppimiskulttuurin ja toimintatapojen tulee tukea oppilaan kehittymistä omatoimiseksi, aloitteelliseksi, päämäärätietoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi sekä tukea oppilasta muodostamaan realistinen kuva omista vaikutusmahdollisuuksistaan.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· ymmärtämään kouluyhteisön, julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja järjestöjen merkitystä, toimintaa ja tarpeita yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta
· muodostamaan oman kriittisen mielipiteen erilaista asiantuntijuutta hyödyntäen
· osallistumaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja oppii ottamaan vastuuta yhteisten asioiden hoidosta omassa kouluyhteisössä ja paikallisyhteisössä
· kohtaamaan ja käsittelemään muutoksia, epävarmuutta ja ristiriitoja sekä toimimaan yritteliäästi ja aloitteellisesti
· toimimaan innovatiivisesti ja pitkäjänteisesti päämäärän saavuttamiseksi sekä arvioimaan omaa toimintaansa ja sen vaikutuksia
· tuntemaan työelämää ja yritystoimintaa sekä ymmärtämään näiden merkityksen yksilölle ja yhteiskunnalle.
KESKEISET SISÄLLÖT
· perustietoja kouluyhteisön, julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja järjestöjen toiminnasta sekä työnjaosta
· demokratian merkitys yhteisössä ja yhteiskunnassa
· erilaisia osallistumis- ja vaikuttamiskeinoja kansalaisyhteiskunnassa
· verkostoituminen oman ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi
· osallistuminen ja vaikuttaminen omassa koulussa ja elinympäristössä sekä oman toiminnan vaikuttavuuden arviointi
· yrittäjyys ja sen merkitys yhteiskunnalle, perustietoja yrittäjyydestä ammattina sekä työelämään tutustuminen
VASTUU YMPÄRISTÖSTÄ, HYVINVOINNISTA JA KESTÄVÄSTÄ TULEVAISUUDESTA
Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta -aihekokonaisuuden päämääränä on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Perusopetuksen tavoitteena on kasvattaa ympäristötietoisia, kestävään elämäntapaan sitoutuneita kansalaisia. Koulun tulee opettaa tulevaisuusajattelua ja tulevaisuuden rakentamista ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäville ratkaisuille.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyyden ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset ja niiden välisen yhteyden
· havaitsemaan ympäristössä ja ihmisten hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
· arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
· edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla
· ymmärtämään, että yksilö rakentaa valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta.
KESKEISET SISÄLLÖT
· ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävä kehitys omassa koulussa ja elinympäristössä
· yksilön ja yhteisön vastuu elinympäristön tilasta ja ihmisten hyvinvoinnista
· ympäristöarvot ja kestävä elämäntapa
· ekotehokkuus tuotannossa ja yhteiskunnassa sekä arjen toimintavoissa, tuotteen elinkaari
· oman talouden hallinta ja kulutuskäyttäytyminen, kuluttajan vaikuttamiskeinot
· toivottava tulevaisuus ja sen edellyttämät valinnat ja toiminta.
TURVALLISUUS JA LIIKENNE
Turvallisuus ja liikenne -aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta ymmärtämään turvallisuuden fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia sekä opastaa vastuulliseen käyttäytymiseen. Perusopetuksen tulee antaa oppilaalle ikäkauteen liittyvät valmiudet toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ja tilanteissa turvallisuutta edistäen.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· tunnistamaan turvallisuus- ja terveysriskejä, ennakoimaan ja välttämään vaaratilanteita sekä toimimaan terveyttä ja turvallisuutta edistävästi
· edistämään väkivallattomuutta ja toimimaan kiusaamistilanteissa rakentavasti
· toimimaan onnettomuus- ja kriisitilanteissa tarkoituksenmukaisesti
· toimimaan vastuullisesti ja turvallisesti liikenteessä
· vaikuttamaan liikenneympäristön ja muun toimintaympäristön turvallisuuteen
· tuntemaan yhteiskunnan hyvinvointipalveluja.
KESKEISET SISÄLLÖT
· onnettomuuksilta, päihteiltä ja rikollisuudelta suojautuminen omassa elinympäristössä
· työturvallisuus ja ympäristöturvallisuus
· terveyttä, turvallisuutta, väkivallattomuutta ja rauhaa edistäviä toimintamalleja
· väkivallan ulottuvuudet lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa
· keskeiset liikennesäännöt ja erilaiset liikenneympäristöt
· muut huomioiva liikennekäyttäytyminen, liikenneympäristön turvallisuus ja turvalaitteet
· lähiympäristön vaaranpaikkojen kartoittaminen ja turvallisuuden parantaminen
· turvallisuutta edistävät palvelut
· kodin ja koulun yhteistyö turvallisuuden edistämisessä.
IHMINEN JA TEKNOLOGIA
Ihminen ja teknologia -aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta ymmärtämään ihmisen
suhdetta teknologiaan ja auttaa näkemään teknologian merkitys arkielämässämme. Perusopetuksen tulee tarjota perustietoa teknologiasta, sen kehittämisestä ja vaikutuksista, opastaa järkeviin valintoihin ja johdattaa pohtimaan teknologiaan liittyviä eettisiä, moraalisia ja tasa-arvokysymyksiä. Opetuksessa tulee kehittää välineiden, laitteiden ja koneiden toimintaperiaatteiden ymmärtämistä ja opettaa niiden käyttöä.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· ymmärtämään teknologiaa, sen kehittämistä ja vaikutuksia eri elämänalueilla, yhteiskunnan eri sektoreilla ja ympäristössä
· käyttämään teknologiaa vastuullisesti
· käyttämään tietoteknisiä laitteita ja ohjelmia sekä tietoverkkoja erilaisiin tarkoituksiin
· ottamaan kantaa teknologisiin valintoihin ja arvioimaan tämän päivän teknologiaan liittyvien päätösten vaikutuksia tulevaisuuteen.
KESKEISET SISÄLLÖT
· teknologia arkielämässä, yhteiskunnassa ja paikallisessa tuotantoelämässä
· teknologian kehitys ja kehitykseen vaikuttavia tekijöitä eri kulttuureissa, eri elämänalueilla eri aikakausina
· teknologisten ideoiden kehittäminen, mallintaminen, arviointi ja tuotteiden elinkaari
· tietotekniikan ja tietoverkkojen käyttö
· teknologiaan liittyvät eettiset, moraaliset, hyvinvointi- ja tasa-arvokysymykset
· tulevaisuuden yhteiskunta ja teknologia.
Mikkelin täydennys
Aihekokonaisuudet ovat sisällytetty eri oppiaineisiin. Ne näkyvät eri oppiaineiden sisällöissä sekä koulun toimintakulttuurissa.
